8.-13.1.2014 Lissabon, Portugali

Matkaa ei tosiaan sen suuremmin ehditty suunnitella, kun lennot ja muut varattiin muutamaa päivää ennen lähtöä. Tarkoitushan oli lähteä johonkin lämpimään, mutta tuurin ja onnen ollessa jossain muulla kaikki ei mennyt ihan suunnitellusti. Niinpä päädyttiin kaikesta huolimatta pysymään Euroopan mantereella, jossa taitaa olla tammikuussa joka kolkassa viileää.

Lennettiin Helsinki-Vantaalta Lissaboniin portugalilaisella TAP -yhtiöllä. Mulla ei ole mitään huonoa sanottavaa yhtiöstä. Palvelu pelaa ja mieltä lämmitti lennolla ruoka sekä kaikki ilmaiset juomat...

Lissabonin kentältä pääsee nykyään todella kätevästi pois keskustaan myös metrolla. Lipun hinta on 1,40€ ja kentältä lähtevällä linjalla pääsee vaihtamaan kaikkiin muihin kolmeen linjaan tosi helposti. Meidän hostelli oli Restauradoresilla ja ainakin sinne oli super helppoa mennä. 

Lissabon on täynnä kiviportaita, kukkuloita ja ennen kaikkea ylämäkiä. Niitä ylös mentäessä toivoisi, että matkakaverina on joku  muu kuin matkalaukku. Oltiin tehty varaus Equity Pointiin ja sinne löydettiinkin suht helposti. Tietenkin ensin käveltiin kadun ohi, koska kulkemallamme reitillä juuri se katu näytti ehkä siltä hämärimmltä, joten päätettiin jatkaa eteenpäin. Oltiin tehty varaus 14hlö mixed dormiin, mutta jostain syystä meidän laitettiinkin kuuden hengen. Ei tiedetty miksi, mutta eihän se mitään. 

Ensimmäinen yö oltiin kahdestaan huoneessa, mutta viikonloppua kohden huone alkoi vähitellen täyttymään ja ihmiset vaihtumaan. Ensimmäinen ilta meni vaan lähistöllä pyöriessä ja pyrittiin pääsemään ajoissa nukkumaan, jotta aamulla jaksisi herätä ajoissa. Aika hyvin suunnitelmissa pysyttiinkin. Torstaiaamu alkoi aamupalalla terassilla auringon noustessa ja alkaessa lämmittää. Tuli ihana fiilis, kun sai juoda aamukahvia auringossa. Tammikuussa tällainenkin asia tuntuu luksukselta, kun sitä ei tee joka aamu kotona. Sitten tutustuminen kaupunkiin ilman sen suurempaa päämäärää.

Jotenkin on aivan mielettömän rentouttavaa, kun on sellaisessa paikassa lomalla, mistä ei loppupeleissä tiedä yhtään mitään. Erona tuttuihin ja tunnettuihin kaupunkeihin on siinä, että oikeasti lähtee liikkeelle vaan sillä että kävelee ja katselee mitä tulee vastaan. Vaikka voisihan tollasella päätöksellä olla missä tahansa reissussa, niin ei kuitenkaan koskaan käy. Mua itseäni henkilökohtaisesti aina jää harmittamaan, jos en pääse kokemaan niitä paikkoja ja kohteita joista oon kuullut puhuttavan tai joita joku toinen on kehunut. Mut on ehkä liiankin helppo vakuuttaa asioiden upeudesta, mutta mun mielestä on tärkeää itse kokea asiat ennenkun niistä tekee arvion.

Lissabon on kyllä tosi kaunis kaupunki. Joka puolella on kyllä sen verran mäkiä ja ylös kipuamista, että suosiolla kannattaa liikkua hyvissä ja etukäteen sisäänajetuissa kengissä. Naurettiin varmaan päivittäin tosillemme sitä, kuinka ylämäessä sai vaan manailla omaa huonoa kuntoa. :D Vaikkei nyt ihan rapakunnossa ollakkaan, niin kyllä tollaset tiukat nousut alkaa tuntumaan pumpussa sekä pohkeissa. Onneksi tälle kuitenkin pystyy itsekin nauramaan.

Mä oon kyllä reissuissa ajoittain niin turisti, kun mitä pieni ihminen vaan pystyy olemaan. Jokseenkin se on myös aivan äärettömän hienoa. Mun mielestä on upeeta, että jaksaa kerta toisensa jälkeen olla fiiliksissä jostain lentokoneen noususta tai muusta. Kun näkee palmun, auringon ja hedelmäpuita suupielet nousee väkisin korviin asti. Tää on kuitenkin vaan hienoa, että jaksaa iloita ja fiilistellä edelleen tollasista pienistäkin asioista. Toivottavasti tää ei tuu ikinä muuttumaan.

Mä oon tietyissä määrin aivan mieletön suorittaja. Tarkoitan tällä sitä, etten monessakaan tilanteessa osaa vain olla ja pysähtyä. Haluisin aivan valtavasti oppia sen taidon, mutta vaikka se on jollain tavalla tosi ominaista mulle niin toisaalta taas se on todella vaikeaa ja niin "ei mua". Koska kyseinen lause on ehkä maailman sekavin, niin se kuitenkin kiteytyy muhun ehkä aika usein. Joskus itsekin pohdin, että mahdankohan olla lintu vai kala. Elämän suuria kysymyksiä, joihin ehkä joskus löytyy vastaus. Toivottavasti.

Mutta takaisin tohon suorittamiseen. Huonona puolena mulla on aina ollut se, että tilanteessa kun tilanteessa on aina mukana mahdoton suorittaminen. Tätä ei helpota yhtään se, että yleensä matkat tulee tehtyä juurikin kaupunkilomakohteisiin, jossa sitä suorittamista voikin sitten harrastaa vaikka sen 24h vuorokaudesta. Loman jälkeen saattaa olla vaan väsyneempi kuin sinne lähtiessä. Asia on jossain määrin aika ristiriidassa sen kanssa, että yleensä lomalle jäädään keräämään voimia, mahdollisesti lepäämään ja irtautumaan arjesta. Mä oon tässä suhteen lähes poikkeuksessa suurin mahdollinen poikkeus. Kun loma alkaa niin kalenteri on niin täyteen buukattu ohjelmaa, että vikana lomapäivänä on jo ihan kivakin palata töihin ja alkaa rentoutumaan tuttu arki mielessä.

Oon yleisestikin aika aktiivinen ihminen. Harrastan vapaapäivinäkin töiden tekemistä ja mulla on joka viikko jotain suunniteltua tekemistä. On sitten töitä tai vapaapäivä. :D Lomalla ja matkoilla tää menee siis lähes samalla tavalla. Mä turhaudun helposti, jos päivällä ei oo sisältöä. Niinpä reissussa kun reissussa, kaupungissa kun kaupungissa on aina etsittävä löydettävä jotain mahdollista kierreltävää, vierrailtava kohdetta tai muuta

.

Tää saattaa nyt kuulostaa osin sieltä, että olisin reissuilla kauheen stressaantunut ja muuta. Näin ei todellakaan ole. Nautin niistä niin paljon ja yksi elämän parhaista asioista onkin juuri se että on mahdollisuus lähteä aivan uusiin ja vieraisiin paikkoihin katsomaan vaan mitä vastaan tulee.

Välillä oon pohtinut, että onko se sitten niin huono asia että haluaa olla, elää ja mennä joka tilanteessa niin paljon...? Toisia ja muiden päätöksiä on aina helppo kritisoida. Sehän on selvää. Vaikka moni tekisi varmaankin asioita aivan eri tavalla, niin oon ajatellut sen niin että omaa elämää saa elää niinkuin haluaa, miten itsestä hyvältä tuntuu, kunhan ei satuta muita. 

(menipä syvälliseksi. annetaan kuitenkin välillä mennä ja palataan sitten taas hetken päästä aiheeseen...)

Sellaisia käsittämättömän hienoja asioita matkoilla on se kun tajuaa kadottaneensa ajantajunnan. Vai miksiköhän sitä kutsutaan. Siis tilanteet kun vasta useiden tuntien päästä tajuaa, että aikaa on kulunut johonkin merkittävästi. Kun päivän aikana näkee auringon nousun ja laskun, niin se on jotain mielettömän upeaa.

Yleensä kaupungit on aivan erilaisia päivällä ja illalla. Jotkut kaupungit saattaa olla melkein lamaanuttavia päiväsaikaan, mutta sitten illan alkaessa pimetä kaikki elämä alkaa. Se on hienoa ja hienointa on se, jos sen ymmärtää.

En oo jaksanut kertoa käytetyistä kuvista mitään. Jotenkin nyt on tuntunut siltä, etten jaksa avata niitä yhtään vaikkakin ne kulkee aika mukavasti kuluneen päivän mukana. Koska joka tilanteessa pitää olla poikkeus, joten niin nytkin. Pakko avata viimeistä kuvaa ja sen tilannetta.

Oltiin koko päivä kierelty kaupunkia ja illan pimetessä päätettiin pysähtyä jonnekin istumaan. Mutkien kautta päädyttiin tollaiselle pienelle kioskille, jossa vielä silloin istui muutamia paikallisia ihmisiä. Tilattiin sangriaa, joka oli listassa halpaa. Olisikohan ollut euro viiskymmentä tai jotain vastaavaa. Vähän alkoi hymyilyttää, kun tiskin takana alettiin kaataa Don Simon pullosta tuoppiin sitä sangriaa, mutta aateltiin se vaan niin että ei kai sillä hinnalla muuta sitten saisikaan. Päästiin pöytiin tyytyväisenä tuoppien kanssa ja ensimmäisenä kun maistoin juomaa ilmoitin Marille että juoma on jollain tavalla pilaantunutta. Maku oli täysin eri kuin normaalin Don Simonin. :D Maisteltiin hetki ja tajuttiin, että juoma maistui pääasiassa tequilalle. Naureskeltiin, että on kyllä vahvinta sangriaa, jota ikinä ollaan juotu. Myöhemmin myös maisteltiin, että suuhun tulee jotain epämääräistä jauhetta. Koska on aivan turhaa olla huolehtivainen tai varovainen, juotiin juomat jauhoista huolimatta ja tulkittiin se vain sokeriksi. Naureskellen mietittiin kuinka helppoa meidät olisi huumata, kun tyytyväisinä juodaan jotain juomaa mikä paljastuu aivan eriksi, kun mitä on ollut tarkoitus juoda. :DDD

-A