Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Travel Adventures Without End

maanantai 5. tammikuuta 2015

Lisbon part.3

Jotenkin unohdan aina reissuissa kuvailla niitä hostelleja ja huoneita, vaikka joka kerta tätä kovasti suunnittelenkin. Olisihan se ihan mukava katsella vielä jälkeenpäinkin että millanen se "kiva" tai "kauhea" hostelli oli. Yleensä muistan sen siinä vaiheessa, kun kaikkien yöpyjien tavarat on levällään pitkin huonetta ja paikka näyttää niin epäsiistiltä, että päätän luopua tavoitteesta. Mietin aina, että "no kyllähän" netistä voi sitten katsella kuvat. Todellisuus on kuitenkin se, että itse on niin laiska ettei tätäkään jaksa tehdä. :D

Yhtenä aamuna kuitenkin muistin toteuttaa tätä. Kaikki huonekaverit oli jo lähtenyt tai yleisissä tiloissa. Tehtiin Marin kanssa lähtöä ja otin muutamat kuvat. Tosiaan, meidänhän piti majoittua 14hlö dormissa, mutta jostain syystä meidät laitettiin 6hlö dormiin. Ei kuitenkaan valittamista.



Kotikatu näytti seuraavalta...Lissabonin tapaan mäkeäkin riitti!



Viimeinen kokonainen päivä menikin sitten niitä opaskirjan suosittelemia nähtävyyksiä kierrellessä, mitä ei oltu vielä tähän mennessä ehditty tsekkailemaan. Tää päivä oli myös sään osalta huonoin koko viikosta. Oli tosi synkkää ja tuulista, josta pystyikin arvaamaan että päivän edetessä alkoi myös hetken kestänyt sade. Onneksi sadetta voi paeta aina johonkin lähellä olevaan kahvilaan...







Kun käveltiin nähtävyydeltä toiselle ja maisemat maisemat vaihtui, niin alkoi tuntua että koko kaupunkikin olisi vaihtunut. Mun mielestä nää seuraavat kuvat on aivan kun Budapestista. Aivan parlamenttitalon näkönen! Itse en edes muista enää, että mikä toi rakennus oli, mutta ei kai sillä niin väliä. 







Nähtävää päivänmittaan kertyi ja osui meidän reiteille. Matka alkoi lähestyä näiden kuvien jälkeen loppua ja niin taitaa loppua mun sanottavakin tältä reissulta. Upeeta kuitenkin oli ja uusiksi lähtisin mielelläni! :)

-A

Tunnisteet: , , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu